RSS-linkki
Kokousasiat:https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
RISTIJÄRVEN KUNTA
__________________________________________________________________________
Käräjäoikeuden lautamiesten valinta
Khall § 101
109/00.02.00/2025
Valmistelija: Ojavuo Maarit
Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.
Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikoksen esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja tai muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö (2 §).
Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaan lautamiesten valinnassa tulee korostaa lautamiehen tuomarintehtävää. Vaikka valinta kuuluu kunnanvaltuustoille,? lautamiehet eivät ole poliittisella valtakirjalla toimivia luottamushenkilöitä,? vaan heidän tulee olla riippumattomia.
Lautamiesten lukumäärä vahvistetaan ja lautamiehet valitaan tehtäväänsä mahdollisimman pian joka neljäs vuosi järjestettävien kuntavaalien jälkeen. Tuomioistuinvirasto on päätöksellään vahvistanut 20.5.2025 Ristijärven kunnasta Kainuun käräoikeuteen valittavien lautamiesten lukumääräksi kaksi (2).
Päätösesitys:
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto valitsee Kainuun käräjäoikeuteen kaksi lautamiestä toimikaudekseen 1.6.2025-31.5.2029.
Päätös:
Hyväksyi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |