RSS-linkki
Kokousasiat:https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 12.06.2025/Asianro 13
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
RISTIJÄRVEN KUNTA
__________________________________________________________________________
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta
Khall § 102
Valmistelija: Ojavuo Maarit
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi (6) henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:ssä säädetään. Uskottu mies suorittaa tehtävänsä virkavastuulla.
Käytännössä tarkoituksenmukaista on, että
- uskottuja miehiä valitaan enemmän kuin 6
- uskottuja miehiä on tasaisesti eripuolilta kuntaa ja
- valituilla on mahdollisuus tehtäväänsä arkipäivisin päiväsaikaan ja myös maastossa
- aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta on suositeltavaa, koska kiinteistötoimitukset ovat pitkäkestoisia.
Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus siitä, että hän parhaan ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan täyttää rehellisesti uskotun miehen toimensa eikä tee siinä kenellekään vääryyttä mistään syystä.
Päätösesitys:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1. vahvistaa valittavien uskottujen miesten lukumäärän ja
2. valitsee vähintään kuusi (6) uskottua miestä toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029.
Päätös:
Hyväksyi.
Kv
110/00.02.00/2025
Päätösesitys:
Kunnanvaltuusto
1. vahvistaa valittavien uskottujen miesten lukumäärän ja
2. valitsee vähintään kuusi (6) uskottua miestä toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |