Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 12.06.2025/Asianro 8


RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten vaali

 

 

 

 

Khall § 97

 

 

Valmistelija: Ojavuo Maarit

 

Vaalilain (714/1998) 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Sekä jäsenten, että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

Päätösesitys:

 

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

- viisi jäsentä
- vähintään viisi varajäsentä siinä järjestyksessä, kun ne tulevat jäsenten sijaan sekä
- valitsee jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

 

Päätös: 

 

Hyväksyi.

 

 

 

Kv    

81/00.02.00/2025

 

 

Päätösesitys:

 

Kunnanvaltuusto valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

- viisi jäsentä
- vähintään viisi varajäsentä siinä järjestyksessä, kun ne tulevat jäsenten sijaan sekä
- valitsee jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös: