RSS-linkki
Kokousasiat:https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
RISTIJÄRVEN KUNTA
__________________________________________________________________________
Varhaiskasvatuksen opettajan viran julistaminen auki
Khall § 131
205/01.01.01.01/2025
Valmistelija: Leinonen Atte
Kunnan hallintosäännön 48 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.
Katja Rönkkö on irtisanoutunut koeajalla varhaiskasvatuksen opettajan määrä-aikaisesti täytetystä virasta, siten että viimeinen viranhoitopäivä on 31.8.2025.
Hallintosäännön 34 § mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.
Hallintosäännön 36 § mukaan kunnanhallitus päättää virkasuhteisten valinnasta.
Päätösesitys:
Kunnanhallitus
1. merkitsee tiedoksi Katja Rönkön irtisanoutumisen varhaiskasvatuksen opettajan määrä-aikaisesti täytetystä virasta.
2. päättää julistaa varhaiskasvatuksen opettajan viran auki 1.10.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
3. päättää, että hakuaika virkaan on 26.8.2025-9.9.2025 ja että sivistyspäällikkö ja varhaiskasvatusvastaava valitsevat haastatteluun kutsuttavat hakijat ja haastattelutyöryhmään kuuluvat kunnanhallituksen edustaja, sivistyspäällikkö ja varhaiskasvatusvastaava.
Päätös:
Kunnanhallitus
1. merkitsi tiedoksi Katja Rönkön irtisanoutumisen varhaiskasvatuksen opettajan määrä-aikaisesti täytetystä virasta.
2. päätti julistaa varhaiskasvatuksen opettajan viran auki 1.10.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
3. päätti, että hakuaika virkaan on 26.8.2025-9.9.2025 ja että sivistyspäällikkö ja varhaiskasvatusvastaava valitsevat haastatteluun kutsuttavat hakijat ja haastattelutyöryhmään kuuluvat kunnanhallituksen edustaja, sivistyspäällikkö ja varhaiskasvatusvastaava.
4. nimesi haastattelutyöryhmään kunnanhallituksen edustajaksi Tarja Tolosen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |