Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 6



RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Valtiovarainministeriön päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2026

 

Khall § 6 

5/00.02.01/2026

 

Valmistelija: Ojavuo Maarit

 

Peruspalvelujen valtionosuus

 

Valtionvarainministeriö on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 45 §:n nojalla myöntänyt kunnille kunnan peruspalvelujen valtionosuutta sekä päättänyt kuntien veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista vuodelle 2026.

 

Myönnetyn valtionosuuden määrä ja sen laskentaperusteet sekä veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksen laskentaperusteet ilmenevät asianomaiselle kunnalle valtiovarainministeriön verkkosivuilta osoitteesta: vm.fi/valtionosuuslaskelmia.

 

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

Kotikuntakorvauksen perusosa

 

Valtiovarainministeriö on kunnan peruspalvelujen vationosuudesta annetun lain 35 §:n nojalla päättänyt, että vuoden 2026 kotikuntakorvauksen perusosa on 8 833,75 euroa.

 

Jos kunta on tyytymätön kunnan kotikuntakorvauksen perusosaa koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. Oikaisumenettely koskee kotikuntakorvauksen perusosan euromäärää. Oikaisua ei voi hakea kotikuntakorvauksen maksamiseen tai oppilastietoihin liittyvissä asioissa.

 

Maksatuserittely 2026

 

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus maksaa valtionosuudet ja muun rahoituksen kunnille ja muille valtionosuuden tai rahoituksen saajille yhtenä kokonaisuutena varainhoitovuoden alusta kuukausittain yhtä suurina erinä, viimeistään kuukauden 11. päivänä. Yhdistettyyn maksatukseen sisältyvät valtiovarainministeriön myöntämä kunnan peruspalvelujen valtionosuus, verotulomenetysten korvaukset ja

kotikuntakorvaukset sekä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus.

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, numero, Fontti

Tekoälyllä luotu sisältö voi olla virheellistä.

Kunnanvaltuuston 10.12.2025 (§ 61) hyväksymään Talousarvioon 2026 ja taloussuunnitelmaan 2027-2028 peruspalvelujen valtionosuus ja kotikuntakorvauksen perusosa on merkitty seuraavasti:

 

 

euroa / vuosi

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

930 539

-          josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

474 927

Kotikuntakorvaustulot

42 402

Kotikuntakorvausmenot

-14 134

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus

216 497

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus

-197 982

Yhteensä

977 322

 

Päätösesitys:

 

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi valtionvarainministeriön päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2026 sekä päättää, että oikaisuvaatimuksen tekemiseen ei ole aihetta.

 

Päätös: 

 

Hyväksyi.