Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 33


Aloitteet 2025

RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Aloitteet 2025

 

Khall § 33 

18/00.02.01/2026

 

Valmistelija: Ojavuo Maarit

 

Valtuustoaloitteet

 

Kunnanhallituksen on hallintosäännön 114 §:n mukaan vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden takia on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2025 ei jätetty yhtään valtuustoaloitetta.

 

Kuntalaisaloitteet

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkailla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on vähintään kerran vuodessa saatettava sen toimialaan kuuluvat aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Myös aloitteen tekijälle ilmoitetaan suoritetut toimenpiteet. Kunnan hallintosäännön 145 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä luettelo aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Vuonna 2025 jätettiin 4 kuntalaisaloitetta. Kuntalaisaloitteiden käsittely ja toimenpiteet liitteenä.

 

Päätösesitys:

 

Kunnanhallitus saattaa liitteessä mainitut kuntalaisaloitteet sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet valtuuston tiedoksi.

 

Päätös: 

 

Hyväksyi.