RSS-linkki
Kokousasiat:https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 19.03.2026/Pykälä 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
RISTIJÄRVEN KUNTA
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vanhn § 9
Kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön15 luvun; Päätöksenteko ja hallintomenettely, määräyksiä.
Hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Kokous on päätösvaltainen, kun kokouksessa on läsnä enemmän kuin puolet jäsenistä.
Esityslistat postitetaan vähintään neljä päivää ennen kokousta.
Tämän kokouksen esityslista on postitettu 12.3.2026.
Puheenjohtajan esitys:
Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:
Muutettu päätösesitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja vanhus- ja vammaisneuvostolle varapuheenjohtaja. Todetaan kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Sihteeri avasi kokouksen klo 14.08. Kokouksen puheenjohtajaksi ja vanhus- ja vammaisneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Liljeblad. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |