RSS-linkki
Kokousasiat:https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
RISTIJÄRVEN KUNTA
__________________________________________________________________________
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2025
Khall § 51
Valmistelija: Ojavuo Maarit
Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.
Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (kuntalaki 114 §). Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.
Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Ristijärven kunnan tilinpäätös vuodelta 2025 osoittaa ylijäämää 148 771,14 euroa. Koko Ristijärven kuntakonsernin tilikauden yljiäämä oli 142 229,40 euroa.
Toimintatuottojen, verotulojen, valtionosuuksien, rahoitustuottojen ja satunnaisten erien kokonaissumma oli yhteensä 5 117 728,55??? euroa. Toimintamenojen ja rahoituskulujen summa oli yhteensä -4 707 670,68 euroa.
Verotuloja kertyi 3 230 874,05 euroa ja valtionosuuksia 879 226,05 euroa.
Vuosikate oli 410 057,87 euroa, joka on 148,78 % poistoista ja arvonalentumisista. Kunnan tuloksesta on vähennetty poistoeroa 14 321,28 euroa.
Tilikauden päättyessa kunnan taseessa on kertynyttä ylijäämää 1 742 508,98 euroa, 1 515,23 e/as. Kunnassa oli 1 150 asukasta 31.12.2025.
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2025 lähetetään erikseen sähköpostitse.
Päätösesitys:
Kunnanhallitus
1. esittää tilikauden 1.1.-31.12.2025 tuloksen 134 449,86 euron käsittelystä seuraavaa:
- kirjataan poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 14 321,28 euroa
- kirjataan tilikauden ylijäämä 148 771,14 euroa taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä.
2. hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi.
3. oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään tilinpäätökseen mahdolliset tekniset korjaukset, jotka eivät saa kuitenkaan vaikuttaa tilikauden tulokseen tai muuttaa tuloksen käsittelyä.
4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Päätös:
Hyväksyi.
Tark.ltk § 45
77/00.02.00/2026
Valmistelija: Krista Lammi
Kuntalain (410/2015) 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavaan maaliskuun loppuun mennessä. Kunnanhallitus on käsitellyt ja allekirjoittanut kokouksessaan 23.3.2026 § 51 kunnan tilinpäätöksen vuodelta 2025.
Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen tilinpäätöksen toimintakertomukseen on tehty teknisiä korjauksia, jotka eivät vaikuta tilikauden tulokseen tai tuloksen käsittelyyn.
Tilintarkastajan on kuntalain 123 §:n mukaisesti viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on kuntalain 125 §:n mukaisesti annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetaan tarkastuksen tulokset. Tilintarkastaja on antanut 11.5.2026 hallinnon ja talouden tarkastuksesta liitteenä olevan tilintarkastuskertomuksen.
Tarkastuslautakunta:
- Merkitsee tiedoksi, että Ristijärven kunnan tilinpäätös vuodelta 2025 on laadittu ja jätetty tilintarkastajalle tarkastettavaksi sekä tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi.
- Toteaa, että tilintarkastaja on tarkastanut Ristijärven kunnan tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2025-31.12.2025 ja antanut tilintarkastuskertomuksen tiedoksi tarkastuslautakunnalle. Tilintarkastuskertomus saatetaan valtuustolle tiedoksi.
Päätösesitys:
Tarkastuslautakunta:
1. Saattaa tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2025 valtuustolle tiedoksi.
2. Esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2025 tilinpäätös hyväksytään
3. Esittää että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja palvelualueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään tili- ja vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2025-31.12.2025.
Päätös:
Hyväksyi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |