Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 109


2

Pöytäkirjan tarkastus

 

Khall § 109 

 

 

Hallintosäännön 142 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Kunnanhallitus on 6.11.2023 § 135 päättänyt, että pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, ettei pöytäkirjaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja sähköpostikuittauksin viimeistään kokousta seuraavana toisena arkipäivänä. Tällöin pöytäkirjan tarkastavat vuorollaan toimielimen kaksi jäsentä sukunimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

 

Päätösesitys:

 

Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeen. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Arto J Tolonen ja Anu Kemppainen.

 

Päätös:

 

Hyväksyi.