Dynasty tietopalvelu
Ristijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 163


RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Keskustan talviuimapaikan, pukutilojen, suihkujen ja saunan rakentaminen OUMO-hankkeessa 2027

 

 

 

 

 

 

 

Elinvtmk § 26

 

 

Valmistelija: Jussi Tolonen

 

Ristijärvi ja Iijärvi ovat Emäjoen reitistön varrella sijaitsevia säännösteltyjä vesistöjä, jonka myötä Ristijärven kunta kuuluu Oulujoen vesistön (OUMO) puitesopimuksen piiriin. Sopimuksen osapuolia ovat; Fortum, Oulun Energia Oy, Lapin ja Pohjois-Suomen elinvoimakeskus sekä Oulujoen vesistöalueen kunnat.

 

Sopimuksen osapuolet ja ARVOVESI-koordinaattori voivat tehdä hanke-esityksiä, joiden tavoitteena on parantaa vesistön tilaa ja monipuolistaa virkistyskäyttömahdollisuuksia voimakkaasti säännöstellyllä Oulujoen vesistöalueella. Näihin hankkeisiin on mahdollista saada avustusta, jota Ristijärven osalta myöntävät Fortum sekä Lapin ja Pohjois-Suomen elinvoimakeskus. Lisäksi kaikkien hankkeiden rahoitus sisältää sijaintikunnan omarahoitusosuuden.

 

Tähän liittyen Ristijärven kunnassa on valmisteltu hanke-esitystä Ristijärven keskustan Pappilanrantaan rakennettavasta talviuimisen mahdollistavasta laiturista sekä laiturin läheisyyteen sijoittuvasta rakennuksesta, joka sisältää pukuhuoneet, pesuhuoneet ja saunan.

 

Edellämainitun hankkeen lopullinen rakennesuunnittelu sekä kustannusarvio valmistuu elokuun 2026 aikana. Alustavan kokonaiskustannusarvio hankkeelle on 119 850,00 €, josta Ristijärven kunnan 25 % omarahoitusosuus on 29 962,50 €. Hanke-esitykset vuodelle 2027 on jätettävä Lapin elinvoimakeskukselle 15.9.2026 mennessä.

 

 

 

Päätösesitys:

 

Elinvoimatoimikunta esittää näkemyksen hankeen toteutuksesta ja loppuunsuunnittelusta.

 

Päätös: 

 

Elinvoimatoimikunta valtuutti teknisen päällikön hankkimaan ulkopuolista suunnittelua hankesuunnitelman päivittämiseksi siten, että kunnanhallitukselle esitetään OUMO-hankkeeksi vuodelle 2027 Pappilanrantaan sijoittuvaa uutta leikkipaikkaa sekä uimalaituria.

 

 

 

 

 

Khall § 152

 

 

Valmistelija: Jussi Tolonen 

 

Elinvoimatoimikunta on käsitellyt 11.8.2026 kokouksessaan Oulujoen (OUMO) puitesopimuksen mukaisen hanke-esityksen valmistelua vuodelle 2027. Elinvoimatoimikunta päätti valtuuttaa teknisen päällikön hankkimaan ulkopuolista suunnittelua hankesuunnitelman päivittämiseksi siten, että kunnanhallitukselle esitetään OUMO-hankkeeksi vuodelle 2027 Pappilanrannan alueelle sijoittuvaa uutta leikkipaikkaa sekä uimalaituria.

 

Pappilanrannan kehittäminen parantaa alueen saavutettavuutta ja viihtyisyyttä sekä lisää keskustan alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia eri ikäryhmille. Hankkeen tarkempi sisältö ja kustannusarvio on esitelty liitteissä.

 

Hankkeen veroton kokonaiskustannusarvio 84 603,65 € (alv. 0 %)

Ristijärven kunnan 25 % omarahoitusosuus 21 150,91 € (alv. 0 %)

     

Hanke-esitykset vuodelle 2027 on jätettävä Lapin elinvoimakeskukselle 15.9.2026 mennessä.

 

Päätösesitys:

 

Kunnanhallitus päättää Oulujoen (OUMO) puitesopimuksen mukaisesta hanke-esityksen jättämisestä vuodelle 2027.

 

Päätös: 

 

Kunnanhallitus päätti, että Ristijärven kunta jättää hankehakemuksen esittelytekstin mukaisesti.

 

 

 

 

 

Khall § 163 

274/14.08/2026

 

Valmistelija: Jussi Tolonen

 

Ristijärven kunta on jättänyt kunnahallituksen 8.9.2026 § 152 tekemän päätöksen mukaisesti hankehakemuksen Lapin elinvoimakekukselle määräaikaan 15.9.2026 mennessä. Lapin elinvoimakeskus on vastaanottanut hakemuksen ja keskustellut alustavasti hanke-esityksestä Fortumin kanssa. Lapin elinvoimakeskus on lähettänyt Ristijärven kunnalle keskustelun perusteella tiedon, että se voi ehdottaa Pappilanrannan kehittämishanketta rahoitettavaksi, mikäli omarahoitusosuuksia muutetaan vastaamaan samaa suuruusluokkaa, muiden hanke-esitysten kuntaosuuksien kanssa seuraavasti:

 

Hankkeen veroton kokonaiskustannusarvio 84 603,65 € (alv. 0 %)

-          Fortum 44,86 % koko hankkeesta   37 952,77 € (alv. 0 %) 

-          Ristijärven kunta 29,44 % koko hankkeesta 24 905,61 € (alv. 0 %)  

-          Elinvoimakeskus 25,70 % koko hankkeesta 21 745,28 € (alv. 0 %)              

Lisäksi Lapin elinvoimakeskus on alustavasti esittänyt huomionsa mahdolliseen rahoitukseen jakutumiseen hankkeessa siten, että se osallistuu pelkästään uimarantaan liittyvien töiden rahoitukseen 50% osuudella. Tämä luo Ristijärven kunnalle velvoitteen seurata hankkeen toteutusta erillisinä osahankkeina.

 

Päätösesitys:

 

Kunnahallitus päättää hyväksyä muutoksen Ristijärven kunnan omarahoitusosuuden korottamiseksi hankkeessa 24 905,61 (€) euroon.

 

Päätös: 

 

Hyväksyi.