Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 55


Liite3 Yhdistysten siltarahoituksen periaatteet

RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Siltarahoituksen myöntämisen periaatteet yhdistyksille

 

Khall § 55  

82/00.02.00/2023 

 

 Ristijärven kuntastrategian 2022-2026 yhtenä tavoitteena on mahdollistaa yhdessä tekeminen ja yhteen hiileen puhaltaminen yhteistyössä  yhdistysten ja yritysten kanssa. Tätä tavoitetta tukee silta- eli väliaikaisrahoituksen myöntäminen yhdistyksille, jotka tarvitsevat rahoitusta esimerkiksi erilaisiin hankkeisiin. Rahoitusjärjestelyllä pyritään turvaamaan yhdistysten maksuvalmius, koska avustusten maksatus toteutuu usein jäljessä kustannuksiin nähden.

 

 Kunnan on mahdollista myöntää kunnan alueella toimivalle yhdistykselle väliaikaisrahoitusta eli siltarahoitusta. Kuntalain 129 § kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla. Mitä edellä tässä momentissa säädetään vakuuksista, ei koske osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvussa eikä osuuskuntalain (421/2013) 12 luvussa tarkoitettua pääomalainaa. (21.5.2021/419).

 

 Kyseessä on väliaikainen rahoitus, jonka hanketoimija sitoutuu maksamaan tietyin ehdoin takaisin. Kunta myöntää väliaikaisrahoituksen korottomana lyhytaikaisena lainana, jonka yhdistys maksaa takaisin kunnalle viimeistään silloin, kun hankkeen loppumaksatus on valmistunut ja yhdistys on vastaanottanut viimeisen maksatuserän hanke- tai palkkatuesta.

 

 Ristijärven kunnassa ei aiemmin ole määritelty periaatteita siltarahoituksen myöntämisestä yhdistyksille. Periaatteet on määritelty liitteessä ja niitä noudatetaan jatkossa mahdollisesti yhdistykselle myönnettävässä siltarahoituksessa.

 

 Päätösehdotus:

 

 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevat periaatteet yhdistykselle myönnettävästä siltarahoituksesta.

 

 Päätös:

 

 Hyväksyttiin päätösehdotus.

________