Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 29



RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Isolehdon tuulipuisto

 

 

 

 

Kv § 12 

 

 

  ABO Wind Oy lähettänyt kuntaan kirjeen, jossa esittää, että Ristijärven kunta tekisi päätöksen osayleiskaavan laatimisen aloittamisesta Ristijärven Isolehdon tuulivoima-alueelle. Yleiskaava laadittaisiin siten, että sitä olisi mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena Maan-käyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisesti.

 

 ABO Wind Oy suunnittelee Isolehdon tuulivoimahanketta kokonaisuudessaan Ristijärven kunnan alueelle. Alustava hankealue on noin 4900 hehtaaria. Suunnittelualue esitetään kaavoitusaloitteen  liitteessä 1. Suunnittelualue on huomioitu myös luonnosvaiheessa olevassa Kainuun uudessa tuulivoimamaakuntakaavassa. Abo Wind Oy:n tuulivoimaosayleiskaavan alustava rajaus sijoittuu pääosin maakuntakaavaluonnoksessa merkitylle alueelle.

 

 ABO Wind Oy perustaa Ristijärven tuulivoimapuistoa varten uuden yhtiön "Isolehdon tuulivoima Oy:n". Ennen ko. yhtiön perustamista tarvittavat sopimukset laaditaan ABO Wind Oy:n lukuun.

 

 Yritysvaikutusten arviointi. Tuulivoima luo työpaikkoja etenkin hankkeen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, jolloin ABO Wind Oy (tai uusi perustettava yhtiö) tekee mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Tuulivoima tuo kunnalle kiinteistöverotuloja.             

 

 Lisätietoja kunnanjohtaja p. 044 7159300.

 

 LIITE Kaavoitusaloite

 LIITE 1 Suunnittelualue

 

 

 Päätösehdotus:

 

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Isolehdon tuulivoima-alueen osayleiskaavan laatiminen aloitetaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.

 

 Päätös:

 

 Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Jäävinä poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi Paavo Oikarinen, Olavi Oikarinen, Matja Häyrynen , ArtoJ Tolonen ja Pertti Raninen.

 

 Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi varapuheenjohtaja Salla Heikkinen.

 

 

Päätös:

 

 Esteellisenä poistuivat Arto J Tolonen, Olavi Oikarinen, Paavo Oikarinen, Arto O Tolonen, Hannu Hälinen ja Pertti Raninen. Varajäsenenä paikalla olivat Mikko Ylijukuri (Arto J Tolonen), Janne Härkönen (Olavi Oikarinen), Outi Salonen (Paavo Oikarinen) ja Katariina Roimela (Hannu Hälinen).

 

 Tilapäisenä puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi Arto Klemetti.

 

 Keskustelun kuluessa Marja Haapamäki esitti, että asia palautetaan uudelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

 Mikko Suutari esitti, että Ristijärven kunta ei aloita osayleiskaavan laatimista tuulivoima-alueelle. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

 Valtuusto hyväksyi päätösesityksen.

 

 Marja Haapamäki ja Mikko Suutari jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

 

Khall § 99 

 

 

 Kunnanvaltuuston päätöksen jälkeen kävi ilmi, että asian käsittelyyn on osallistunut kunnanhallituksessa esteellinen valtuutettu. Kunnanhallitus ei ole pannut valtuuston tekemää päätöstä täytäntöön.

 

 Asia käsitellään uudelleen kunnanhallituksen jäsenen esteellisyyden takia.

 

 Yritysvaikutusten arviointi. Tuulivoima luo työpaikkoja etenkin hankkeen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, jolloin ABO Wind Oy (tai uusi perustettava yhtiö) tekee mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Tuulivoima tuo kunnalle kiinteistöverotuloja.

 

 Lisätietoja kunnanjohtaja p. 044 7159300.

 

 LIITE Kaavoitusaloite

 LIITE 1 Suunnittelualue

 

 

 Päätösehdotus:

 

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Isolehdon tuulivoima-alueen osayleiskaavan laatiminen aloitetaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.

 

 Päätös:

 

 

 Esteellisinä poistuivat Paavo Oikarinen, Salla Heikkinen, Mikko Suutari, Pertti Raninen ja Arto J Tolonen. Varajäsenenä paikalla oli Katariina Roimela (Paavo Oikarinen).

Puheenjohtajana tämän asian kohdalla toimi Juha Kanervo.

Hyväksyi.

 

 

Kv § 29  

75/10.02.02/2023 

 

 Päätösehdotus:

 

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Isolehdon tuulivoima-alueen osayleiskaavan laatiminen aloitetaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.

 

 Päätös:

 

 

 Esteellisenä poistuivat Arto J Tolonen, Olavi Oikarinen, Paavo Oikarinen, Arto O Tolonen ja Hannu Hälinen. Varajäsenenä paikalla olivat Outi Salonen (Paavo Oikarinen), Mikko Ylijukuri (Olavi Oikarinen), Janne Härkönen (Hannu Hälinen).

Tilapäisenä puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi Mari Korhonen.

Keskustelun kuluessa Mikko Suutari esitti, että Ristijärven kunta ei aloita osayleiskaavan laatimista tuulivoima-alueelle. Esitys raukesi kannattamattomana.

Valtuusto hyväksyi päätösesityksen.

Mikko Suutari jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.