Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ristijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ristijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 14.04.2026/Asianro 3



RISTIJÄRVEN KUNTA

 

__________________________________________________________________________

 

 

Kuntalaisaloite: Päivähoito- ja kouluruokailun laadun parantaminen Ristijärven kunnassa

 

 

 

 

Khall § 47

 

 

Valmistelija: Mikkonen Ahti, Lappalainen Lauri

 

Kunnan asukkaalla on kuntalain 5 luvun 23 §:n mukaisesti oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Ristijärven kunnan hallintosäännön 144 § mukaan sekä kunnan asukkaalla, että kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjillä on myös oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.

 

Ristijärven kunnalle on saapunut kuntalaisaloite (Päivähoito- ja kouluruokailun laadun parantaminen - Kuntalaisaloitepalvelu) koskien päivähoidon- ja kouluruokailun laadun parantamista. Aloite on julkaistu 7.4.2025 ja aloite on saapunut kuntaan 5.8.2025 kuntalaisaloite.fi-sivuston kautta. Aloitetta on kannattanut 17 henkilöä, joista 15 on kunnan asukkaita. Kuntalaisaloitteen vastuuhenkilönä on Laura Pohjanvesi.

 

Asiantuntijalausuntoa on työstänyt laillistettu ravitsemusterapeutti Emilia Lampén Kainuun hyvinvointialueelta. Lausuntoa tukevat myös muut Kainuun hyvinvointialueen ravitsemusterapeutit.

 

Kunnan hallintosäännön 15 § mukaisesti tekniset palvelut- palvelualueelle kuuluu ateria- ja puhtaanapitopalvelut.  Tekninen päällikkö on pyytänyt Kainuun hyvinvointialueelta asiantuntijalausuntoa aloitteen aiheeseen liittyen ja siihen on saatu vastaus 23.2.2026.

 

Päätösesitys:

 

Kunnanhallitus päättää
- hyväksyä Kainuun hyvinvointialueen ravitsemusterapeutin laatiman vastineen vastauksena kuntalaisaloitteeseen
- esittää kunnanvaltuustolle, että aloite on asianmukaisesti käsitelty ja siitä on annettu riittävä selonteko
- kunnanvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös: 

 

Kunnanhallitus päätti

- hyväksyä Kainuun hyvinvointialueen ravitsemusterapeutin laatiman vastineen vastauksena kuntalaisaloitteeseen
- esittää kunnanvaltuustolle, että aloite on asianmukaisesti käsitelty ja siitä on annettu riittävä selonteko
- esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

 

 

 

Kv    

185/00.02.01/2025

 

Päätösesitys:

 

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto toteaa

- aloitteen asianmukaisesti käsitellyksi ja että siitä on annettu riittävä selonteko
- aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös: